Kivituvan Historiasta

Kivituvan tausta











Kivitupa on alunperin rakennettu viime vuosisadan alussa Mattilan tilan navetaksi. Rakennusmateriaalina on käytetty lähistöltä  löytyneitä massiivisia luonnonkiviä. Kivituvan lähes metrin paksuiset seinät toivat lehmille ja muille navetassa oleilleille eläimille heidän tarvitsemansa suojan sekä kansalais-, talvi, että jatkosodan aikana. Tämä rakennus on päässyt todistamaan kaikki maamme merkittävät tapahtumat aina itsenäisyysjulistuksesta vuosituhannen vaihtumiseen.


Kivituvan kunnostus

Koska lehmien pito Mattilan tilalla oli päättynyt joitakin vuosia sitten, alkoivat Hauhontaustan kyläyhdistyksen puuhaihmiset puhua tilan nykyiselle isännälle navetan kunnostamisesta kylän yhteiseksi kokoontumistilaksi. Isäntä hetken asiaa mietittyään luovutti lähinnä varastotilana palvelleen navettansa kylätalon aihioksi.

Vaikka aihio kylätalon rakentamista varten oli saatu, tarvittiin lisää taustatyötä rahoituksen kokoon saamiseksi. Toki kaikki työt oli ajateltu tehtävän talkoovoimin, mutta tarvikkeiden ostamiseksi Seutukeskus Hämeen myöntämä EU tuki oli välttämättömyys.



















Kunnostus on tehty huomioden Kivituvan historia. Lisäksi työssä on pyritty säilyttämään vanhan navetan romanttinen henki. Sen korostamiseksi joitakin yksityiskohtia on jätetty siihen tilaan kuin ne alunperin olivat. Työn laatu on aivan uskomattoman hieno. Sen pystyy parhaiten kokemaan käymällä paikan päällä. Työn on todellakin tehnyt kylän talkooporukka, vaikka sisällä sitä on vaikea uskoa. Esimerkkinä olkoon vaikka kuvan esittämä takka ja sen ympäristö.